27.12.2018, noin kello 17, ensimmäinen ajatukseni oli: ”It’s over, it’s done”. Sillä hetkellä painoin sähköpostin ”lähetä” nappia, ja virallisesti luovutin käsikirjoituksen ohjaajalle. Kuitenkin, ennen kun tästä oli kulunut edes muutamaa tuntia, huomasin käyväni käsikirjoitusta yhä läpi, ja tekeväni pieniä korjauksia. Illalla lähtikin uusi sähköposti, hei sori, täs ois nyt se lopullinen!
Sen hetken jälkeen on ollut haastavaa hyväksyä se, että minun ja seitsemän muun yhtä mahtavan, hullun ja omistautuneen tiimiläisen ehkä hieman omituinen love child on nyt muiden käsissä. Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö luottaisi speksiläisten kykyihin, ei todellakaan! Päinvastoin, uskon muiden tiimien vastaavien tuovan tarinastamme esille täysin uusia, hienoja puolia, joita emme olisi osanneet millään keksiä useammankaan keksipaketin voimin. Käsikirjoituksen tekeminen tiiviissä porukassa vain parissa kuukaudessa on kuitenkin niin intensiivinen rupeama, ettei siitä päästä irti noin vain.
Käsikirjoitustiimin toiminta on samaan aikaan näkymätöntä, mutta kuitenkin esillä koko ajan. Teema, minkä alkutaipaleen ideoimiskokouksissa käyneet valitsevat, tulee toisaalta innostaa kaikkia, mutta olla myös toteutuskelpoinen. Juonen täytyy olla mielenkiintoinen, ja siinä täytyy olla sanoma – mutta samalla sen pitää olla hauska, ja tilaa tulee jättää myös improvisaatiolle ja omstarteille. Tanssien ja biisien paikat tulee tukea juonta, mutta toisaalta, meno ei saa mennä liian vakavaksi, pitää olla mukana myös mahdollisuus hullutella.
Työtä on siis paljon, mikä vaatii luovalta käsikirjoitustiimiltä kärsivällisyyttä, aikaa ja yhteistyökykyä. Niinhän sitä sanotaan, että luova työ ei synny paineen alla! Useamman vuoden käsistiimissä viettäneenä onkin ollut hauska huomata, kuinka joka vuosi syntyy aivan uudenlainen ryhmädynamiikka. Osa tiimistä on omistautunut juonelle, osa hahmonkehitykselle, osa naseville vitseille, ja osa taas loistaa repliikkien kirjoittamisessa. Joka vuosi myös ryhmän persoonallisuus näkyy käsikirjoituksessa.
Suuria vieroitusoireita tuottaa myös se, ettei kaikki vapaa-aika kulukaan samojen naamojen kanssa. Kun takana on 14 kokousta, kaksi koulutusta, epäinhimillisen paljon kotiläksyjä (sori kaverit) ja käsisviikonloppu, tuntui käsiksen valmistumisen jälkeen yllättänyt vapaa-aika rentouttavalta ja oudolta. Sitä ei onneksi kauan kestänyt, ja nyt huomaa jo viettävänsä kaiken sen turhan ajan PuMa-tiimin kanssa ommellen ja syöden suklaata. Ja tekee kyllä hyvää nähdä, kuinka se kaatuilevaan Google Docs -tiedostoon kasattu käsis alkaa saada aineellista muotoa vaatteiden ja lavasteiden muodossa!
Viikon päästä on ensimmäiset läpimenot, enkä vielä tiedä, olenko valmis katsomaan. Osaisinko keskittyä näyttelijöiden ja ohjaajan hienoihin suorituksiin, vai jatkaisinko mielessäni käsikirjoituksen (pilkun)viilaamista? Kuitenkin, sitä mukaa, mitä valmiimmalta koko paketti alkaa näyttää, sen etäisimmiltä käsikirjoitusvieroitusoireet alkavat tuntumaan. Ilman valtavaa speksaajaporukkaa ja mahtavia vastaavia, olisi käsikirjoitus vain sanoja paperilla.
Kiitos kaikille, jotka olivat mukana käsikirjoituksen teossa!
Rakkaudella,
Tuleva emeritus-käsisvastaava,
Miina Koskela
